Työfysioterapeutti Matti Väisänen ideoi tulevaisuuden työpisteen

Kun ihmisellä on kekseliäs mielenlaatu, oman työn ohessa syntyy ideoita. Ja joistakin ideoista tuote! Näin on käynyt työfysioterapeutti Matti Väisäselle. Tahtia ei ole haitannut se, että asemapaikkana on pirkanmaalainen pikkukaupunki Virrat – pikemminkin päinvastoin.

| Työfysioterapia, ergonomia, uutuustuotteet 21.11.2017


Matti Väisänen  tekee fysioterapeutintyötä omassa yrityksessään Virtain Fysioterapiassa, mutta työ vie entistä useammin muihinkin mielenkiintoisiin ympäristöihin. – Olen ollut työfysioterapeutin roolissani mukana mastotyössä, kalliolouhoksessa, ratsutallilla, postiauton kyydissä, hän luettelee.

Mutta vielä sitäkin useammin säätämässä toimistotyöpisteitä työntekijäkohtaisesti ergonomisiksi tai teollisuustyöpaikoissa katsastamassa, miten selkäkipuilevan työntekijän arkinen työskentely asentoineen ja työtasojen korkeuksineen saadaan sellaiseksi, että jatkossa vaivoilta vältytään ehkä kokonaan!

– Parhaimmillaan asioihin voidaan puuttua ennaltaehkäisevästi niin, ettei vaivoja edes synny, hän sanoo.

Tuotteen perusidean kertova logokin syntyi Matti Väisäsen ”omasta päästä”.

Työfysioterapeutin retket ihmisten toinen toistaan mielenkiintoisempiin työympäristöihin synnyttivät Matti Väisäsen kekseliäässä päässä idean. – Huomasin tarpeen pienelle säätöpöydälle, joka ei tarvitse sähköä, mutta jota voi käyttää ahtaissakin tiloissa vuorotellen istuen ja seisoen.

Työfysioterapeutin silmät havaitsivat, että tietokoneet, mittarit ja kirjaamistarve olivat löytäneet tiensä kaikkialle: niin autokorjaamoihin kuin vanhustenhoitoon. – Oli tarve kevyelle, mutta tukevalle työpisteelle, jolla pystyy katselemaan asiakkaan tietoa ja näpyttelemään sen koneelle ja jonka saa tarvittaessa vietyä ihan asiakkaan viereen – oli hoidettavana sitten auto tai vaikka hoitokodin asukas. Ja jonka jokainen tarvitsija saisi nopeasti ja helposti säädettyä itsensä kannalta optimaaliselle korkeudelle, Matti Väisänen kuvailee.

Lähin tarve tällaiselle oli omassa fysioterapiayrityksessä: – Alamme hoitohuoneet ovat usein sen verran pieniä, ettei niissä ole tilaa eikä oikein tarvettakaan isommalle työpöydälle. Tietotekniikka ja kirjaaminen ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen. Tarvitaan paikka, jossa kannettavaa tai tablettia on helppoa ja ergonomista käsitellä. Nopeuskaan ei ole huono asia, Väisänen summaa.

Kun Matti Väisänen otti ideansa puheeksi vain 15 kilometrin päässä Virroilta, Ruoveden puolella toimivassa Visu Kaluste Oy:ssä, olivat tähdet oikeassa asennossa – terveydenhuollon kalusteisiin erikoistunut perheyritys kun oli juuri hakemassa patenttia kehittelemälleen hyllyjen ja tasojen kiinnitysmekanismille, joka sopi Matti Väisäsen ideaan kuin nenä päähän.

–  Koska Visu Kalusteella on kova kehitysvauhti päällä, he kehottivat minua itseäni kehittelemään tuoteideaani eteenpäin. Alkoi mielenkiintoinen yhteistyö ja matka. Sen aikana olen saanut oppia paljon siitä, millaisia seikkoja on otettava huomioon, jotta tuote sopii teolliseen valmistukseen ja jotta sen hinta voidaan pitää edullisena, Matti Väisänen kertoo.

Syntyi Wise Desk – viisas pöytä. – Olemme vielä matkan alussa, mutta kuitenkin niin pitkällä, että tilauksia otetaan jo vastaan!

www.wisedesk.eu

Image
Fysioterapiayrittäjä Kirsti Jännes testaa Ruovedellä valmistettavaa säätöpöytää - tällä kertaa istuen. Kuva: Juhani Saarinen

Fysioterapeutit hiffaavat heti

Matti Väisänen on halunnut esitellä ideoimansa uutuustuotteen Wise Deskin ihan ensi töikseen kollegoilleen – toisille terapeuteille.

– Fysioterapeutti ymmärtää koulutuksensa ja työnsä pohjalta heti, mistä tässä on kysymys – ei tarvitse juurikaan selittää.

– Törmäämme kaikki omassa terapeutintyössämme asiakkaitten työ- ja vapaa-ajan ergonomiaan liittyviin vaivoihin ja tietotekniikan aikaansaannoksiin.

– Wise Deskin avulla fysioterapeutti voi paitsi työskennellä itse ergonomisesti, myös neuvoa asiakkaalleen käytännön ergonomiaa.

 

Opiskelijat, oppilaitokset, etätyöntekijät, autokorjaamot, hoitolaitokset… Matti Väisäsen työfysioterapeutin silmä näkee pienelle, ergonomiselle säätöpöydälle käyttökohteita kaikkialla, missä tila on kortilla, mutta tietotekniikkaa tarvitaan.

 

 

  Fysi 2/2017